.

Hannu Mustakallio lausui Irma Mustakallion muistosanat.

In Memoriam

Irma Mustakallio 1935 – 2019

Muistosanat sukukokouksessa 17.8.2019, Hannu Mustakallio

Sukuseuramme jäsen Irma Mustakallio kuoli 18.5.2019 Helsingissä. Kuolinilmoitukseen oli merkitty ”rakas sisaremme, suuren lähipiirin rakastama”. Muistajina olivat muiden muassa sisaret Helvi (Valanki) ja Sirkku (Piehl). Olen seuraavassa voinut käyttää hyväksi Sirkku Piehlin laatimaa muistelusta.

Irma oli syntynyt vuonna 1935. Hän oli syöpäprofessorina tunnetuksi tulleen Sakari (Saku) Mustakallion, Johannes Schwartzbergin nuorimman lapsen tytär. Äiti oli Lea Mustakallio. Tänään esillä ollut tuomiorovasti Johannes Schawartberg oli siis Irman isoisä. Irma oli suvussamme näin ollen neljännen polven viimeisiä edustajia.

Irma oli viisilapsisen perheen neljäs lapsi. Helvin ja Sirkun lisäksi hänen sisariaan olivat Hilkka ja Päivi.

Irma kävi Helsingissä Suomalaista yhteiskoulua ja pääsi siitä ylioppilaaksi. Hän osallistui partiotoimintaan Toimen tytöt -nimisessä lippukunnassa ja osallistui ainakin yhdelle kansainväliselle leirille, joka pidettiin Norjassa.

Irma Mustakallio valmistui sairaanhoitajaksi Helsingin sairaanhoito-opistosta ja erikoistui myöhemmin leikkaussalin sairaanhoitajaksi. Hän oli Fullbright-stipendiaattina Yhdysvalloissa. Irma jatkoi vielä opintojaan ja valmistui sairaanhoidon opettajaksi. Hän oli töissä muun muassa Tampereella ja ammattikasvatushallituksessa. Viimeiset kuusi vuotta hän oli aikuiskoulutusjohtaja Helsingin kaupungin terveydenhoito-oppilaitoksessa. Eläkkeelle hän jäi vuoden 1996 alussa.

Sirkku muistelee, että perhe teki 1950-luvulla sinänsä harvinaisen lomamatkan Keski-Eurooppaan isän vanhalla Buick-henkilöautolla, jonka vuosimalli oli 1937. Äidin Olavi-veli asui Kemin lähellä Veitsiluodossa, missä perhe vieraili muutamia kertoja. Yhden matkan ohjelmaan kuului kiipeäminen Saanatunturille Kilpisjärvelle ja matkan jatkaminen Norjan puolelle Skibotniin.

Kesien ohjelmaan kuului yleensä käynti Johanneksen jälkeläisten huvilassa Murrossa, Kallaveden saaressa Kuopiossa. Matkoihin liittyi käynti isän Henrik-veljen lesken Hanna-tädin luona Vääksyn kesäpaikassa.

Irman oma kesämökki valmistui vuonna 1982 Nuuksioon, missä hän vietti paljon aikaa.

Irma matkusteli paljon ja kävi muun muassa Norjassa, Belgiassa, Hollannissa, Kiinassa, Egyptissä, Kansariansaarilla ja Madeiralla, Espanjassa, Yhdysvalloissa sekä Meksikossa. Suomessa hän oli mukana Lappiin suuntautuneella kiertomatkalla.

Sain olla Irman kanssa kirjeenvaihdossa jo ennen sukuseuramme perustamista. Pyysin häneltä professori Tuomo Mannermaan antaman vihjeen perusteella loppuvuodesta 2005 tietoja Johannes ja Hanna Schwartzbergin lasten syntymäajoista Kansallisbiografia-artikkelia varten, jota tuolloin valmistelin. Sain Irmalta luettelon, joka perustui hänen Sakari Mustakallion 100-vuotismuiston johdosta laatimaansa esitykseen.

Vastasin Irmalle joulukuussa 2007 ja ilmaisin olevani valmis jatkamaan yhteydenpitoa sukumme perinteiden ja historian merkeissä. Viittasin siihen, että samana vuonna oli tullut kuluneeksi 150 vuotta kantaisämme Henrik Schwartzbergin kuolemasta. Tämä olisi ollut mielestäni hyvä noteerata julkisesti, mutta valitettavasti en ollut saanut sitä aikaan, kirjoitin hänelle. Sitten jatkoin kirjettä sanoilla, jotka olin jo unohtanut mutta jotka antavat nyt taustatietoa myös oman sukuseuramme syntyyn:

”Ehkä pitäisi ruveta valmistelemaan hänen (Henrikin) syntymänsä 200-vuotismuiston viettämistä vuonna 2011, jos sinne saakka saamme elää. Olisikohan siihen muilla innostusta – tietoa voit tietysti viedä eteenpäin omalle sukuhaarallenne.”

Irman tavasta olla kanssakäymisessä nuorempien ja kaukaisempienkin sukulaisten kanssa kertoi varmaan se, että sain häneltä kohta kiitoskirjeen, jossa hän kiitti ”suurenmoisesta joululahjasta”, isoisäänsä ja Mustakallion sukua koskevista artikkeleista. Nämähän olivat pohjana tämänpäiväiselle esitykselleni.

Irma sai kesällä 2010 tietää hiippakuntahistoriani valmistumisesta, mistä hän taas kiitti kauniisti. Saatoin jo kertoa hänelle, että olin Marja Heimosen ja Katariina Mustakallion kanssa suunnittelemassa seuraavana kesänä vietettävää Henrik Schwartzbergin syntymän 200-vuotisjuhlaa. Irma liittyi myös sukuseuramme jäseneksi sitten, kun se tuli mahdolliseksi.

+ + + + + + + + + + + + + +

Katariina Mustakallio lausui veljensä Tapio Mustakallion muistosanat.

In Memoriam

Tapio Mustakallio 11.8.1948 – 6.5.2016

Muistosanat sukukokouksessa 17.8.2019, Katariina Mustakallio

Veljeni Tapio Mustakallion elämänkaari alkoi sodan jälkeisessä köyhässä Suomessa, jossa oli pulaa kaikesta. Hän oli esikoinen nuoren laulua opiskelevan Valterin ja kirjailijan urasta haaveilevan Kyllikin muodostamassa pienessä boheemissa perheessä, joka asui Bulevardilla von Julinien avarassa lukaalissa alivuokralaisena. Paikka oli vetoinen ja vailla mukavuuksia. Tapio viettikin suuren osan varhaisesta lapsuudesta äidinpuoleisten isovanhempiensa Pekka ja Martta Laukkasen luona ensin Turussa ja sitten Maaningalla, jonne hän aina mielessään palasi ja lämmöllä muisteli. Tapio kuului myös siihen ikäluokkaan, joka joutui käymään koulua lasten suuren määrän vuoksi iltavuorossa, eikä koulunkäynti lukihäiriöiseltä pojalta oikein onnistunutkaan, varsinkaan kun hänet poikkeuksellisen kauniin lauluäänensä vuoksi haettiin aina kesken tunnin esiintymään koulun vieraille.

Veljeni löysi jo varhain taiteen. Kotonamme vieraili monia taiteilijoita, joita enoni, taiteilija Veikko Laukkanen toi mukanaan Turusta. Tapiosta onkin tehty lukuisa määrä muotokuvia jo aivan pikkulapsesta lähtien. Taiteesta tulikin hänen suuri intohimonsa, monella eri alalla. Helsingissä hän oli aktiivinen erilaisissa kirjoittajapiireissä ja julkaisi yhteisjulkaisuissa runoja ja aforismeja. Ateneumin iltalinjalla hän aloitti taideopintonsa, jotka kantoivat hedelmää läpi elämänkaaren.

Tapio Mustakallio toimi ensin somistajana HOKisa ja sittemmin hän teki uransa Alkon palveluksessa, ja osallistui mm. Alkon mieslaulajien kiertueeseen Saksassa. Hänellä oli kaunis ja jyhkeä baritoni, jota hän koulutti nuorena mm. Timo Mustakallion johdolla. Hän lauloi myös useissa kirkkokuoroissa, ja oli aktiivinen niin Paavalin seurakunnassa Helsingissä, kuin muutettuaan Tampereelle myös Harjun seurakunnassa, kunnes lonkkamurtuma esti häntä jatkamasta harrastustaan. Sen jälkeen hänen luovuutensa löysi uuden väylän kuvaamataiteesta, ja hän palasi luontevasti piirtämisen pariin. Hänen päivittäinen piirrossaldonsa oli valtava, ja käsi ja silmä toimivat hienovaraisesti aina viime vaiheisiin asti. Rooma, jossa hän vieraili usein sisarensa ollessa Suomen Rooman instituutin johtaja, toimi hänen suurena inspiraationaan. Toukokuussa 2015 Tapio Mustakallio piti ensimmäisen oman taidenäyttelynsä Ruoholahden kappelissa, jota kuratoi taidehistorioitsija Timo Keinänen ja näyttelyn järjestäjänä oli seurakunnan puolesta Maarit Mustakallio. Näyttely innosti Tapiota valtavasti, ja sen jälkeen hänet myös kutsuttiin mukaan edustamaan Suomea – Imago Mundi-taidekokoelmaan, jota Benetton kerää eri maista Venetsiaan, ja hänen teoksensa pääsi myös siitä julkaistuun kansainväliseen Myth and Innovation, Contemporary Artists from Finland-kirjaan.

Tapio kuoli äkilliseen sydänkohtaukseen kotonaan toukokuun viides, 2016 ja hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaalle.

Tapio kamppaili koko elämänsä ajan mielenterveyden ongelmien kanssa, mutta ei koskaan antanut periksi. Monet yhteisen ystäväpiirimme jäsenet pitivät häntä poikkeuksellisen rehellisenä ihmisenä. Hän oli aina lojaali ystävilleen, hyvä ja läheinen veli sisarilleen, ja valtavan rakas eno Aleksis-pojalleni.

 

.