laura-200-purple

Sukukokous 6.8.2016, Helsinki

Tällä sivulla on kaksi artikkelia:
1. Lauran hautaa etsimässä
2. Lauran kasvuolosuhteet

Lauran hautaa etsimässä

Marja Heimonen piti kaksi esitelmää: "Lauran hautaa etsimässä" ja "Lauran kasvuolosuhteet". Molempien tekstit löytyvät Sukukokoukset > 2016 Helsinki > Esitelmät, puheenvuorot -välilehden kohdalta.
Esitelmä, Marja Heimonen

Ensimmäisen kerran kävin etsiskelemässä Laura Schwartzbergin hautapaikkaa Iisalmen vanhalta hautausmaalta kesällä 2003, mutta silloin ei ollut koordinaatteja, eikä hautapaikkaa löytynyt. Jätin hautakynttiläni kirkon edessä olevalle 'poissaolevina haudattujen' (tms.) muistomerkille. Kesän lopussa eli reissun jälkeen sain kirkkoherranvirastosta koordinaatit vastauksena sähköpostiini.

Muutamaa vuotta myöhemmin, kun matkasimme Iisalmen kautta Sotkamoon vuokramökille, ehdotin, että nyt kävisimme Iisalmella etsimässä Lauran hautapaikkaa. Niinpä suuntasimme hautausmaalle mieheni kanssa. Lapset ja koira jäivät hautausmaan portille. Mieheni Risto haudan löysi, hän ei etsinyt hautakiveä, kuten minä.

Hannes Mustakallion mukaan Jaakon (1848 – 1909) piti järjestää pieni hautakivi Lauran haudalle. Kiven sijaan löytyikin takorautainen hautaristi, joka sinänsä on hyvin vaikuttava.

Ristin juurelle oli jätetty multaan keltainen muovilaatta, jossa kerrottiin, että hautapaikka on menetetty, sillä kukaan ei ollut reagoinut parin viikon sisällä tähän keltaiseen kylttiin. Kyltissä oli kuitenkin seurakunnan puutarhurin numero. Niinpä otin kyltin mukaani, toivoen ettei hautaa kuitenkaan heti otettaisi seurakunnan haltuun.

Käynti haudalla oli tietenkin mahtavaa, mutta samalla tuli tunne, että nyt olen vuosikymmeniin ensimmäinen Lauran jälkeläinen, joka vierailee haudalla, ja kenties olen myös viimeinen!

Sotkamossa ollessamme, ehkä seuraavana päivänä, sukulaiseni Laura Yrjönmäki sattui soittamaan. Kerroin hänelle Lauran hautapaikan löytymisestä ja sen mahdollisesta menettämisestä. Varmaa olisi, että jos hautapaikka menetettäisiin, sitä ei kyllä takaisin enää voi saada.

Laura oli yhteydessä johonkuhun sukulaiseensa, joka puolestaan oli kertonut haudan löytymisestä ja mahdollisesta menettämisestä Martti V. Mustakalliolle.

Sitten sainkin puhelun Martti V:ltä ja kerroin haudan tilanteesta. Käsitykseni mukaan kyse ei ollut siitä, että seurakunta tarvitsisi lisää kirkkomaata hautauksiin, vaan siitä, että seurakunta halusi hautoja hoidettavan. Muussa tapauksessa hauta otettaisiin uusiokäyttöön ja risti poistettaisiin.

 Annoin kyltissä olevan puhelinnumeron Martti V:lle ja kohta sainkin häneltä uuden puhelun kännykkääni. Ensimmäisellä kerralla Laura Stenbäck -nimellä ei hautaa löytynyt, mutta kerroinkin, että se löytyy kirkon rekisteristä Laura Schwartzberg -nimellä. Muutaman kymmenen minuutin jälkeen sain taas soiton, että "asia on nyt kunnossa". Martti V. lupautui huolehtimaan haudasta elinaikanaan ja sanoi että hänen jälkeensä hautamaksun hoitaisi joku hänen jälkeläisensä. Martti V. lupasi, että tästä lähtien haudalla on verenpisara, jota voimme käydä ihailemassa!

Tässä pääpiirteissään Lauran haudan pelastus, johon osallistui useampi ihminen. Kyllä oli juhlan paikka, että hauta lopulta pelastui ja hienoa, että Iisalmessa tuli käytyä oikeaan aikaan. Vuosi oli muistaakseni 2007.

Martti V:n jälkeen Lauran haudan hoitomaksusta huolehti hänen puolisonsa Kaija Mustakallio. Vuonna 2016 vastuun otti Henrik ja Laura Schwartzbergin sukuseura. 

Ja tässä Lauran haudan koordinaatit Iisalmen vanhalla hautausmaalla: osasto 5, rivi 5, paikka 48

Lauran hautaristi Iisalmeen vanhalla hautausmaalla.
Lauran hautaristi Iisalmeen vanhalla hautausmaalla.

* * * * * * * * * * *

Lauran kasvuolosuhteet

Sukukokous 6.8.2016, Helsinki

Marja Heimonen

Laura Stenbäck syntyi Kuortaneella Haapaniemen pappilassa isänsä Karl Fredrik Stenbäckin ja äitinsä Eva Maria Gummeruksen nuorimpana lapsena 22.2.1816. Idyllinen maalaispappila sijaitsi lähellä Ruonan kylää, jossa oli käyty Suomen sodan taisteluita 1808 – 1809. Tänne Karl Fredrik oli muuttanut tuoreena leskimiehenä emännättömään taloon Suomen sodan kynnyksellä kolmen lapsensa Lisetten, Susannan ja Karl Fredrikin kanssa, jotka olivat hänen ensimmäisestä avioliitostaan Beata Mellbergin kanssa.

Pappilan taloutta hoiti palvelusväki apunaan aluksi Karl Fredrikin vanhin tytär, tuolloin 16-vuotias Lisette. Pappilassa oli kuitenkin oltava emäntä. Naapuripitäjän pappilasta löytyi sopiva, toimelias papin tytär, jonka isä Johan Gummerus oli Stenbäckin ystävä ja tukija vaikeina aikoina. Uusperheen elämä alkoi Suomen historian murrosvaiheessa, jolloin Suomen vuosisatainen yhteys Ruotsiin katkesi ja autonomian aika Venäjän yhteydessä alkoi. Avioliiton myötä elämä pappilassa alkoi Eva Marian johdolla elpyä. 

Hiippakuntakartano-niminen koulutuskeskus, entinen Haapaniemen pappila, on nykyisin  Lapuan hiippakunnan omistuksessa.
Hiippakuntakartano-niminen koulutuskeskus, entinen Haapaniemen pappila, on nykyisin Lapuan hiippakunnan omistuksessa.

Pappilat olivat maalaispitäjissä perinteistesti olleet kulttuurielämän keskuksia, joissa seurattiin yhteiskunnan taloudellis-teknistä ja tieteellistä kehitystä. Säätyläisten piirissä pappilat olivat myös seuraelämän keskuksia. Papit välittivät kyläläisille myös tietoa uusista viljelysmenetelmistä, rakentamistavoista ja -materiaaleista. Karl Fredrik kirjoitti itsekin muun muassa tutkielman ’savihuoneitten rakentamisesta’. Pappiloiden puutarhoissa kokeiltiin myös usein ensimmäisenä uusia hyötykasveja.

Valtakunnan hallitus ja maallisetkin viranomaiset käyttivät kirkon organisaatiota tiedonvälityksessä alamaisille. Pappi oli seurakuntansa ja pitäjäyhteisönsä henkinen johtaja, valvoja ja opettaja sekä tärkeä virkamies.
Pappilan uusi emäntä Eva Maria oli ahkera, toimelias ja käytännöllinen papinrouva. Pian perhe alkoi kasvaa ja Haapaniemen pappilaan syntyi viisi lasta entisten kolmen lisäksi. Näistä läheisin koko viisikolle lienee ollut isän kaima Karl Fredrik, josta tuli pappi kuten nuoremmista veljeksistäänkin. Lauran lapsille hän oli Kalle-eno, samalla lailla kuin Lars ja Jannekin.

Haapaniemi oli perheen kotina viitisentoista vuotta. Sitten seurasi muutto vielä isompaan pappilaan ja ruotsinkieliselle seudulle, Vöyriin. Tällöin seurustelukieli muuttui ruotsiksi. Laura ei enää avioliittoon mennessään osannut suomea.

Vöyrin kirkko

Vöyrin kirkko

 

Vöyrin kirkonseutua nykyasussaan, kuva vuodelta 2007.

Vöyrin kirkonseutua nykyasussaan, kuva vuodelta 2007.

 

Äiti oli perheessä tärkeä henkilö. Pappilan emäntä oli talouden johtava henkilö, jonka tuli hallita kaikki keittiö- ja taloustyöt alusta loppuun, vaikka palvelijat usein vastasivatkin säätyläispiireissä arkipäivän raskaimmista rutiineista.

Eva Maria piti huolta, että pappa sai vetäytyä rauhassa kamariinsa lukemaan ja saarnoja valmistelemaan. Pappa Stenbäckiä on kuvattu harvapuheiseksi ja itseensä sulkeutuneeksi. Nuorena hän oli kiinnostunut kansanopetuksen kehittämisestä.

Pappa Stenbäck oli jo 56-vuotias, kun perheen nuorimmainen Laura syntyi. Pappa osallistui kyllä poikiensa harrastuksiin ja retkille, ohjasi heitä saarnojen valmistelussa sekä otti mukaansa kinkerimatkoille. Pappilan kaikista pojista tuli perinteisesti pappeja.

Äidin esimerkki oli lapsille tärkeä. Eva Mariaa on kuvattu lahjakkaaksi ja toimeliaaksi mutta myös leikkisäksi ja sydämelliseksi ihmiseksi, joka oli lapsilleen hyvin läheinen ja hellä. Hän oli myös seurakuntalaisten rakastama ruustinna.

Pojista Lars on yleensä mainittu ensimmäisenä; olihan hän myöhemmin maineikas runoilija, körttipappi ja professori. Vanhin veli Johan Mikael eli Janne oli kuitenkin pappilan seuraelämän keskus, vilkas ja toimelias nuori mies, joka järjesteli metsästysretkiä tai yhteisiä piknikkejä saariin, vierailuja, seuraleikkejä, tanssiaisia pappilassa jne. Hän oli erinomainen seuramies ja hyvä laulaja.

Janne olisi nykypäivänä ehkä se veli, joka karauttaa pihaan moottoripyörällä tai uudella urheiluautolla. Hän myös hoiti perheen kaupunkiasioita ja ostoksia. Sekä pappa että mamma laittoivat hänet useimmiten asioille. Kärryjen eteen valjastettu Grolle-hevonen sai usein ravata Vöyriltä Härmän pappilaan tai Vaasaan asti.

janne-stenback

Tyttäriään äiti koetti kasvattaa välillä ankarasti, mutta sydämessään Eva Maria oli hellä ja jopa hemmotteleva. Erityisesti poikia hemmoteltiin, kun he tulivat kouluvuosinaan lomille kotiin.

Äidin ohjaavia sanoja tytöille: "Ettekö jo ymmärrä nousta / Tytöt eivät syö sokeria / Kunpa kerrankin lukisitte Raamattua".

Lapset saivat kasvaa melko vapaasti. Tytöt kiipeilivät pappilan puutarhan suurissa koivuissa ja kesäisin tehtiin retkiä saaristoon, uitiin ja poimittiin marjoja. Äiti osallistui moniin lasten leikkeihin ja askareisiin. Perhejuhlia vietettiin iloisin menoin. Isä Stenbäck kirjoitti näihin tilaisuuksiin tavallisesti runon.

Tyttäristä oli määrä kasvattaa hyviä ja taloudellisia emäntiä. Opetus oli tässä suhteessa äidin käsissä. Lukemaan ja kirjoittamaan oppiminen tapahtui kotona. Isoveljetkin opettivat nuorempiaan.  Vöyrin pappilan tyttäristä ainakin Marie ja Laura saivat käydä Vaasassa pensionaatin, ns. mamsellikoulun, jossa pääpaino oli koruompelulla, pianonsoitolla ja laululla sekä tapakulttuurilla ja seurustelutaidolla. Tietopuolisten aineiden osuus oli vähäinen.

Lauran kohdalla  pianonsoitolle ja laululle oli myöhemmin käyttöä opeteltaessa uusia hengellisiä lauluja, Siionin virsiä. Laura oli tullut luonteeltaan isäänsä, hän oli tasainen ja rauhallinen. Hän harrasti musiikkia ja kirjallisuutta ja kirjoitti isän ja veljen esimerkin mukaan itsekin runoja. Vöyrin pappilaa voidaan pitää etenkin kirjallisesti sivistyneenä. Luettiin paljon ja kotona iltaa istuttaessa naiset tekivät käsitöitä, kun Lars-veli kertoi mitä kaunista ja kehittävää hän oli löytänyt kirjallisuudesta.

Jonas Laguksen – myöhemmin eräs heränneiden keskushahmoista - ollessa apulaispappina myös Janne osallistui yhteisiin lukuhetkiin. Tällöin luettiin muun muassa  Homerosta. Mutta paljon luettiin myös ns. seikkailukertomuksia ja romaanejakin.

Lars-veli puolestaan ruotsinsi vapaasti ja sujuvasti sekä runoutta että proosaa. Sisaret saivat käyttää Larsin (!) kirjastoa vapaasti. Luettiin muun muassa Franzénin ja Choreuksen runoteoksia, Goetheä, Schilleriä, Herderiä, Geijeriä ja Atterbomia sekä Shakespearea.

Stenbäckin perheen voidaan ajatella olleen aivan 1830-luvulla puhjenneen herätyksen silmässä. Lars-veli toi sen ylioppilaana Helsingistä ja Jonas Lagus sen yhtenä johtohahmona oli tuttu ja läheinen Stenbäckin perheelle. Rovasti ja tohtori Jakob Wegeliuksesta puolestaan tuli Jannen appi. Koko perhe kenties isää lukuun ottamatta kuului tiiviisti herännäisiin. Seuroja alettiin pitää Vöyrin pappilan seuratuvassa ja talonpoikaistaloissa.

Kalajoen käräjien jälkeen pidettiin heränneitä vastaan muitakin käräjiä. Syytteitä nostettiin myös Vöyrillä Stenbäckin pappilassa pidettyjen kokoontumisten johdosta. Syytettyinä olivat erityisesti Janne Stenbäck ja talolliset, joiden luona seuroja pidettiin, sekä pastorin leski Marie Ottelin ja jopa leskiruustinna Eva Maria Stenbäck.

Heränneet, etenkin säätyläiset, muodostivat vahvan yhteistyö- ja avunantoverkoston. Tämä verkosto muodostui paitsi samanmielisistä ystävistä myös läheisistä sukulaisista. Lars Stenbäck viittaa myös itse heränneiden sukulaisverkostoon, joten asia oli tiedostettu ja sitä arvostettiin jo tuolloin. Heränneiden tärkeimpiä, ehkä jopa tärkein avioliiton solmimisperuste oli yhteinen usko. Tämän verkoston sisältä puolisoita ensi sijassa etsittiin. Lauran osalta avioliitto tuli ajankohtaiseksi, kun lapsuudenperhe alkoi hajota isän kuoleman jälkeen.

Tähän aikaan ja vielä 1930-luvun alkuun asti naimattomilla naisilla tuli lain mukaan olla holhooja. Vain naislesket olivat yhteiskunnassa täysvaltaisia. Naimaton nainen ei voinut päättää itse omaisuudestaan, tuloistaan eikä useimmiten voinut valita edes puolisoaan. Äitiys ja perhe olivat naiselle vielä 1800-luvun lopullakin kaiken muun ylittävä päämäärä.

Ns. järjestetyt avioliitot olivat säätyläispiireissä tavanomaisia. Heränneiden joukossakin etsittiin ’sopivien joukosta sitä oikeaa’. Säätyrajoja ei kuitenkaan ylitetty. Lauran osalta avioliiton järjestelyt alkoivat pastori Nils Gustaf Malmbergin (puhemies) ja Lars Stenbäckin (sulhasen suosittelija) aloitteesta.
Lauralle annettiin valta päättää, huolisiko hän opintien kautta säätyläiseksi päätyneen Schwartzbergin. Sulhasehdokas todettiin pian ’rikaslahjaiseksi’ ja musikaaliseksi, mikä todennäköisesti nosti hänen osakkeitaan Lauran silmissä. Vapaasta tahdostaan hän miettimisajan jälkeen vastasi kosintaan myönteisesti.    

Schwartzberg oli aikalaisten mukaan ulkonaisesti verraten komea mies ’säteilevine silmineen’. Lisäksi hänen mainitaan olleen syytettyjen parhaita todistajia juuri päättyneillä dramaattisilla Kalajoen käräjillä, mikä myös puhui puolestaan.

Muutama vuosi aiemmin Lars-veljen Lauralle omistamasta runosta voi päätellä, että Stenbäckien pappilassa on todennäköisesti kirjallisten harrastusten herättämänä keskustelu ja jopa väitelty naisten yhteiskunnallisesta asemasta. Runon kirjoittamisaikaa ei tiedetä, mutta se liittyy todennäköisesti aikaan ennen Lauran hengellistä heräämistä eli vuotta 1836, jolloin hän oli alle 20-vuotias nuori nainen.

O säg mig ej att kvinnans verld är trång,                Oi, ethän väitä, että vaisu, ahdas
att hennes lif är blekt och tomt och fattig!             ja köyhä naisen maailmasi on!        
Har hon ej i sin barm en inre verld?                         Sydämen aarteet aina omistathan,
Och står ej nådens ljusa himmelrike                        Ja armon taivas, valon valtakunta
för henne äfven öppet, när hon vill?                        on omasi, millon  tahdot vain.

                                                                                        (Suom. Jaakko Haavio)

Jätän tämän runon ja sen herättämät ajatukset paneelin pohdittaviksi.