laura-200-purple

Sukukokous Helsingissä 6.8.2016

Schwartzbergin - Mustakallion suvun naisista

Esitelmä, Marja Mustakallio (Övertorneå)

Naisten kohtalo suvussamme on ollut kuin missä tahansa suomalaisessa sivistysporvaristo- tai säätyläisperheessä. Tyttöjä kuoli lapsena, osa avioitui ja synnytti paljon lapsia, osa jäi naimattomiksi ja kouluttautui ammattiin, osa huolehti sosiaaliturvan tavoin vanhemmistaan.

Henrikin ja Lauran tyttöjä ei lähetetty yleisiin kouluihin, vaan opetus tapahtui pääasiassa kotiopetuksena. Sen sijaan Henrikin ja Lauran lastenlapsi-sukupolveen kuului jo tyttöjen koulutus tyttökouluissa ja yhteiskouluissa. Sukupolvi kattoi summittaisen jakson 1880-luvulta 1910-luvulle. Koulua käyneiden tyttöjen joukossa oli myös ylioppilaita. Tyttökoulusta lähdettiin useimmiten kansakoulunopettajaseminaariin. Mutta esimerkiksi Jaakko ja Emmi Schwartzbergin (Mustakallion) lapsista Naimi luki yliopistossa kielten maisteriksi ja Laura päätyi Mustialan meijeriopiston käytyään meijeri- ja karjanhoitokoulujen opettajaksi eri puolille Suomea, lopulta tietopuolisen karjanhoitokoulun opettajaksi Ilmajoelle.

Kouluttautuminen ja ammatissa toimiminen edellytti käytännössä naimattomuutta. Jos nainen meni naimisiin, hän useimmiten luopui työpaikasta. Näyttäisi siltä, että hämmästyttävän monet Mustakallion suvun naiset valitsivat ammatin eivätkä avioliittoa.

Naisen yksi vaihtoehto oli elää kotona ikääntyvien vanhempien apuna ja tukena. Jaakon ja Emmin tytöistä Ellen ei valmistunut mihinkään ammattiin, vaan eli ensin vanhempien, sitten äitinsä ja viimeiseksi sisarensa kanssa.

Henrikin ja Lauran Jaakko-pojan sukuhaarassa lasten koulutus toteutettiin niin, että kaupungissa oli koulukoti, jossa koulukkaat asuivat ”koulutädin” huomassa, ruoassa ja valvonnassa.

Jaakon puolison Emmi Maria Gummeruksen nuorin sisko Ines Gummerus piti Kuopiossa koulukotia Jaakon ja Emmin lapsille sekä ainakin näiden Johannes Jaakko (Hannes)-pojan kahdelle vanhimmalle pojalle Erkille ja Maunolle. Kun Hanneksen perhe muutti Säräisniemelle ja oli tyttöjen vuoro lähteä oppikouluun, Hannes osti lähimmästä kaupungista eli Kajaanista talon, jonka yhteen huoneistoon Mustakallioiden vanhimmat lapset ja vähitellen koko kahdeksanlapsinen katras muuttivat. ”Koulutädiksi” tuli sama Ines Gummerus, joka oli huolehtinut jo edellisen sukupolven koulunkäynnistä. Kun oma isäni Lauri Martti Kalervo Mustakallio (1923 - 1985) aloitti yhteiskoulun Kajaanissa, Ines-täti oli jo yli 70-vuotias.