.

1958 Sukutaulut

1958 julkaistiin Hannes Joos(ep)in poika Mustakallion isovanhemmistaan kirjoittama kirja Henrik ja Laura Schwartzberg. Elämänkuvaus. Kirjaa kirjoittaessaan Hannes kokosi samalla myös Henrik ja Laura Schwartzbergin jälkeläisten tietoja ja kirjoitti ne kirjoituskoneella Sukutauluihin nro 1-180 noin vuonna 1957. Sukutaulut levisivät monisteina sukulaisten keskuuteen.

Alussa on saatteena Hanneksen kaksi kirjettä serkulleen Sakari (Johanneksen poika) Mustakalliolle. Kirjeet käsittelevät em. kirjan painattamista ym. Hanneksen allekirjoituksena on hauska nimimerkki Pakana, siksi häntä sanottiin myös Pakana-Hannekseksi. Olihan hänen isänsä ollut Suomen Lähetysseuran perustaja.  

Kirjeiden jälkeen on käsinkirjoitettu sisällysluettelo sukutauluihin, luettelon on laatinut Asko Mustakallio (Johanneksen pojan Juho Mustakallion poika). Sisällysluettelon jälkeen Hannes kertoo ensin Henrik Schwartzbergin esivanhemmista. Sitten alkavat sukutaulut. Kustin, Marian ja Heikun sukutaulut nro 1-87 on tässä skannattu omaksi paketikseen (pdf) ja Johanneksen, Jaakon, Kallen, Hannan ja Joos(ep)in sukutaulut nro 88-180 omaksi paketikseen (pdf).

Alkuperäiset koneella kirjoitetut sukutaulut ovat kadoksissa, joten tässä on skannattuna monissa kopioinneissa haalistuneet kappaleet, jotka Sanna Vuornos-Visto (Johanneksen Minna-tyttären Erkki-pojan Tuomas-pojan tytär) on saanut Asko Mustakallion tyttäreltä Marja Heimoselta. Monisteissa on mukana eri ihmisten käsinkirjoitettuja muistiinpanoja. Jos joku löytää joskus parempikuntoiset, alkuperäisemmät monisteet, niin mielihyvin voi skannata ne yleiseen käyttöön näiden sijaan. Sukuseurallamme on myös suunnitelma sukukirjasta, jossa kaikki sukuhaarat olisi päivitetty tämän monisteen vuodesta 1957 nykypäivään asti. Tätä päivitystä on jo tehtykin esim. Kustin sukuhaarassa Laura Yrjönmäen toimesta.

Klikkaa alla olevia linkkejä, niin pääset lukemaan näitä historiallisia sivuja.

Ne aukeavat sivupareittain. Avaa tiedosto riittävän leveäksi kuvaruudulla, jotta näet kokonaisuuden kertasilmäyksellä. Alla olevissa linkeissä on väärä vuosiluku. Hanneksen saatekirje on päivätty vuodelle 1958.

 1957 Sukutaulut nro 1-87, Kusti, Maria, Heikku

1957 Sukutaulut nro 88-180, Johannes, Jaakko, Kalle, Hanna, Joos

.