Katariina Mustakallio lausui veljensä Tapio Mustakallion muistosanat.
In Memoriam
Tapio Mustakallio 11.8.1948 – 6.5.2016
Muistosanat sukukokouksessa 17.8.2019, Katariina Mustakallio
Veljeni Tapio Mustakallion elämänkaari alkoi sodan jälkeisessä köyhässä Suomessa, jossa oli pulaa kaikesta. Hän oli esikoinen nuoren laulua opiskelevan Valterin ja kirjailijan urasta haaveilevan Kyllikin muodostamassa pienessä boheemissa perheessä, joka asui Bulevardilla von Julinien avarassa lukaalissa alivuokralaisena. Paikka oli vetoinen ja vailla mukavuuksia. Tapio viettikin suuren osan varhaisesta lapsuudesta äidinpuoleisten isovanhempiensa Pekka ja Martta Laukkasen luona ensin Turussa ja sitten Maaningalla, jonne hän aina mielessään palasi ja lämmöllä muisteli. Tapio kuului myös siihen ikäluokkaan, joka joutui käymään koulua lasten suuren määrän vuoksi iltavuorossa, eikä koulunkäynti lukihäiriöiseltä pojalta oikein onnistunutkaan, varsinkaan kun hänet poikkeuksellisen kauniin lauluäänensä vuoksi haettiin aina kesken tunnin esiintymään koulun vieraille.
Veljeni löysi jo varhain taiteen. Kotonamme vieraili monia taiteilijoita, joita enoni, taiteilija Veikko Laukkanen toi mukanaan Turusta. Tapiosta onkin tehty lukuisa määrä muotokuvia jo aivan pikkulapsesta lähtien. Taiteesta tulikin hänen suuri intohimonsa, monella eri alalla. Helsingissä hän oli aktiivinen erilaisissa kirjoittajapiireissä ja julkaisi yhteisjulkaisuissa runoja ja aforismeja. Ateneumin iltalinjalla hän aloitti taideopintonsa, jotka kantoivat hedelmää läpi elämänkaaren.
Tapio Mustakallio toimi ensin somistajana HOKisa ja sittemmin hän teki uransa Alkon palveluksessa, ja osallistui mm. Alkon mieslaulajien kiertueeseen Saksassa. Hänellä oli kaunis ja jyhkeä baritoni, jota hän koulutti nuorena mm. Timo Mustakallion johdolla. Hän lauloi myös useissa kirkkokuoroissa, ja oli aktiivinen niin Paavalin seurakunnassa Helsingissä, kuin muutettuaan Tampereelle myös Harjun seurakunnassa, kunnes lonkkamurtuma esti häntä jatkamasta harrastustaan. Sen jälkeen hänen luovuutensa löysi uuden väylän kuvaamataiteesta, ja hän palasi luontevasti piirtämisen pariin. Hänen päivittäinen piirrossaldonsa oli valtava, ja käsi ja silmä toimivat hienovaraisesti aina viime vaiheisiin asti. Rooma, jossa hän vieraili usein sisarensa ollessa Suomen Rooman instituutin johtaja, toimi hänen suurena inspiraationaan. Toukokuussa 2015 Tapio Mustakallio piti ensimmäisen oman taidenäyttelynsä Ruoholahden kappelissa, jota kuratoi taidehistorioitsija Timo Keinänen ja näyttelyn järjestäjänä oli seurakunnan puolesta Maarit Mustakallio. Näyttely innosti Tapiota valtavasti, ja sen jälkeen hänet myös kutsuttiin mukaan edustamaan Suomea – Imago Mundi-taidekokoelmaan, jota Benetton kerää eri maista Venetsiaan, ja hänen teoksensa pääsi myös siitä julkaistuun kansainväliseen Myth and Innovation, Contemporary Artists from Finland-kirjaan.
Tapio kuoli äkilliseen sydänkohtaukseen kotonaan toukokuun viides, 2016 ja hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaalle.
Tapio kamppaili koko elämänsä ajan mielenterveyden ongelmien kanssa, mutta ei koskaan antanut periksi. Monet yhteisen ystäväpiirimme jäsenet pitivät häntä poikkeuksellisen rehellisenä ihmisenä. Hän oli aina lojaali ystävilleen, hyvä ja läheinen veli sisarilleen, ja valtavan rakas eno Aleksis-pojalleni.